Vuosikertomus
Haminan Energian vuosi 2016

LIIKEVAIHTO t€

30 772

LIIKEVOITTO t€

1 148

OMAVARAISUUSASTE %

21,5

HENKILÖSTÖ

40
31.12.2016

Uudistumista ja panostusta tulevaisuuteen

Perinteisistä tekniikkaan pohjautuvista toimintamalleista kohti asiakaslähtöisten palveluiden tarjontaa.
 

Energiayhtiöt ovat kolmenkymmenen vuoden aikana siirtyneet yhteiskunnan rakentamisesta asiakkaiden palvelijoiksi. Verkostojen ja tuotantolaitosten rakentamisvelvollisuus on muuttunut asiakastoiveiden ja -kokemusten laadukkaaseen täyttämiseen. 

Nykyistä tilannetta ja tulevaisuutta määrittävät myös vastuullinen energian tuotanto ja käyttö. Panostamme energian muotoihin, jotka ovat linjassa Suomen energiapolitiikan kanssa ja omalta osaltaan tukevat ilmastotavoitteiden saavuttamista.

 

Timo Toikka
toimitusjohtaja

Biokaasulaitoksella kohti vihreämpää tulevaisuutta. 

Biokaasutuotanto tukee kestävää yhteiskuntaa ja tekee kiertotaloudesta täyttä totta.

Lue tarkemmin

Liiketoiminta-alueet

LIIKEVAIHTO TOIMIALOITTAIN (%)

Haminan Energia panostaa toiminnassaan energiansäästöön ja päästövähennyksiin. Toimintavuonna edettiin jälleen merkittävästi tällä alueella, kun biokaasulaitos käynnistettiin Virolahdella. Yhtiö on mukana myös Mäkelänkankaan aurinkovoimalassa yhdessä muiden energiayhtiöiden kanssa.

Tavoitteena täysin hiilidioksidivapaa sähköntuotanto

Haminan Energia suosii kaikessa toiminnassaan ympäristöä ja luontoa vähemmän rasittavia ratkaisuja. Kehitystyössä tähdätään uusiutuvien energialähteiden käyttöön.

Yhteiskuntavastuu

Hallituksen toimintakertomus

Hallituksen toimintakertomus tilikaudelta 1.1.–31.12.2016 sekä hallituksen kokoonpano ja hallituksen esitys yhtiökokoukselle.

Lue lisää

Tilinpäätös 2016

Tilikausi 1.1.–31.12.2016

30 772

LIIKEVAIHTO

1 148

LIIKEVOITTO

3,7

LIIKEVOITTO-%/lvv

Takaisin ylös